Kallavesi odottaa kevätjään alla uutta kesää. Järven rantaa kiemurtelee pieni, hyvin tallattu polku. Sitä pitkin nainen ja pieni valkoinen koira kulkevat kohti kotia, jonka ovessa lukee Aalto. Elettiin vuotta 1971 Pieksämäellä, kun Reijo oli opintojensa välillä töissä rakennuksilla. 19-vuotiaan nuorukaisen elämä muut- tui peruuttamattomalla tavalla hänen pudotessaan rakennettavan kerrostalon toisen kerroksen tasanteelta. Onnettomuudessa Reijolta murtui niskanikama. Selkäydinvamman myötä jalat halvaantuivat kokonaan ja kädetkin osittain. Vammautumiseensa hän kertoo sopeutuneensa nopeasti.
Ymmärsin, että tulen liikkumaan pyörätuolilla lopun elämääni, eikä masennukselle passaa antaa tilaa. Ajattelin, että niillä eväillä mennään, mitä on jäljellä. Ja niillä olen koettanut pärjätä, hän kertoo tyynesti. Aluksi sairaalaan joutuessaan Reijoa katetroitiin kumisella puudutus-liukastus- geelillä valellulla katetrilla, joka sai olla sisällä viikon kerrallaan.
Se oli ilman muuta infektiopesäke. Virtsatietulehduksia tuli jatkuvasti. Oli kovia kuumejaksoja ja kovia antibioottikuureja. Myöhemmin selkäydinvammaisille kehitettiin metodi, jolla rakkoa naputtelemalla koetettiin ärsyttää sitä refleksinomaisesti supistumaan ja tyhjentymään. Kikka toimi, mutta rakko ei tyhjentynyt täysin tyhjäksi. Jäännösvirtsaa jäi aina noin parisataa millilitraa. Sekin on kasvualusta bakteereille.
Reijon vammautumisen aikaan ei ollut kotona käytettäviä katetreja. Laitoshoitojaksot kestivät pitkään. Reijo vietti aluesairaalan vuodeosastolla yli kaksi vuotta. Kun hän pääsi muuttamaan kotihoitoon, oli käytössä urinaali, johon laskettiin virtsa rakkoa naputtelemalla. Reijo muistaa ajan jatkuvana tulehdusten kierteenä.
Elämänkumppani löytyi sairaalasta
Ajasta jäi Reijon elämään jotain pysyvää ja hyvää. Vuonna 1973 sairaalajakson aikana Reijo tutustui mukavaan, juuri valmistuneeseen sairaanhoitajaan.
Siinähän meillä oli aikaa tutustua, Reijo naurahtaa.
Pariskunta meni naimisiin. Vaimon opintojen jatkuessa erikoistumisopinnoilla he muuttivat Savosta Helsinkiin vuonna 1975.
Toistokatetroinnista Reijo kuuli ensimmäisen kerran vuonna 1978 päädyttyään jälleen kerran virtsatieinfektioiden vuoksi lääkärin vastaanotolle. Marian sairaalassa oli lääkärinä nuori mies, jonka korviin oli kantautunut Norjasta uutisia toistokatetroinnilla saaduista hyvistä tuloksista. Uudella metodilla rakko tyhjennettiin kertakäyttöisellä katetrilla kolmesta neljään kertaa vuorokaudessa.
Sellaisella puudutusgeelillä se laitettiin rakkoon. Rakon sai ihan tyhjäksi. Tulehdukset alkoivat heti asettumaan. Kymmenessä päivässä kaikki tulehdukset olivat pois. Sitten hoito lopetettiin ja toivottiin, että tulehdukset pysyvät pois. Antibiootit otettiin estolääkitykseksi ja tehostettu hygienia käyttöön. Ei siinä montaa päivää mennyt, kun oli jo uusi tulehdus käsillä. Pelkkä hyvä hygienia ei siinä auta. Keskeinen tekijä on, että jäännösvirtsa on saatava pois, Reijo kertoo. Vuosien myötä katetrit kehittyivät. Katetrit, joista sai käyttövalmiita lisäämällä vettä, tulivat markkinoille 90-luvun taitteessa. Se vapautti ihmiset jatkuvista tulehduskierteistä. Katetrissa oli ominaisuus, että se liukastui liukkaaksi kastelulla.
Se oli iso juttu meille katetroiville ihmisille. Itse katetroin 4-5 kertaa vuorokaudessa. Jos sen tekee mahdollisimman hyvin ja rakon saa tyhjäksi, pysyvät tulehdukset loitolla.
Selkäydinvammautuneilla on haasteita rakon ja suolen toiminnan kanssa. Nykyisin asiat ovat Reijon mukaan hyvällä mallilla. Menetelmät ja lääkkeet ovat kehittyneet valtavasti 70-luvulta. Puolen vuosisadan aikana myös lainsäädäntö on muuttunut. Reijolla oli siinä mielessä onnea, että hänen vammautumisensa tapahtui työtapaturmana. Hänen työnantajansa vakuutus korvasi hoitoa ja tarvikkeita alusta asti.
Se oli turvallinen tausta vammautumiselle verrattuna moneen muuhun tarinaan. Nykyään vammaispalvelulaki säätää, että tarvikkeet ovat kaikkien saatavilla hyvinvointi- alueiden kautta. Hoitotarvike- jakelu toimiikin nykyään hyvin. Voin asioida suoraan sinne tai yritykseen, jonka tarvikkeita käytän.
Reijo on elänyt senkin vaiheen, kun sairaanhoitopiirit (nykyisin hyvinvointialueet) alkoivat kilpailuttamaan katetritoimittajia. Kilpailutuksissa pärjänneitä tuotteita tarjotaan ensisijaisina hoitotarvikkeina. Hoitotarvikeoikeus pitää huolta siitä, että jokainen saa tarvitsemansa tuotteen.
Nykyään on mahdollista, että jos joku kokee paremmaksi eri firman katetrin kuin mikä voitti kilpailutuksen, saa sen valita itselleen käyttöön kaikesta huolimatta, Reijo tietää.
Uranuurtaja
Vammautumisensa jälkeen Reijolla meni muutama vuosi omaa olotilaa ja perhe- tilannetta rakennellessa. Aika oli valmis yritystoiminnan aloittamiselle vuonna 1982. Reijo perusti yhtiökumppaninsa kanssa Kuopioon Asuntopörssi-nimisen lehden. Siinä paikalliset kiinteistövälittäjät ilmoittivat myytävistä asunnoista.
Meidän lehtemme oli uudenlainen linjaus asuntokaupasta tällä suunnalla. Myöhemmin perustimme saman lehden Jyväskylään, Poriin ja Ouluun, Reijo kertoo. Siihen aikaan töitä tehtiin pääasiassa puhelimitse. Ilmoittajat soittivat, millaisia kohteita on tulossa myyntiin ja millainen tila ilmoitukselle varataan. Reijo pääsi näkemään yrityksensä kautta läheltä kirjapainotekniikan kehityksen ja digita-lisaation tuoman murroksen.
Lehteä tehtiin Kiuruveden kirjapainossa. Aluksi materiaaliliikenne meni Matkahuollon kautta. Lopulta kaikki se tapahtui linjoja pitkin ja itse sain tehdä töitäni pääasiassa etänä. Ennen viestinnän sähköistymisen aikaa työ sitoi minua ja reissaamista oli paljon, Reijo kertoo.
Työmatkat Reijo kulki invataksilla. Vuonna 1995 hän ajoi uudestaan ajokortin. Se toi helpotuksen työmatkoihin. Siihen aikaan autojen käsihallintalaiteratkaisut olivat kehittyneet hyviksi ja turvallisiksi.
Hommasin auton ja olen liikkunut sillä. Chryslerin Grand Voyager madalletulla lattialla toimii hyvin. Liikun sähkötuolilla sivuliukuovesta ramppiluiskaa pitkin kuskin paikalle. Ratin takana on sähkölukitus ja autossa on tietokoneohjatut käsihallintalaitteet. Kun vain vaimo auttaa minua kotona ja nostaa nosturilla sähköpyörätuoliin, olen itsenäinen liikkumaan. Siinä kokee olevansa kuin muutkin ihmiset liikenteessä, Reijo hymyilee.
Digitalisaation myötä paperilehti- en vetovoima heikkeni. Kaikki alkoi vähitellen siirtymään nettiin.
Meillä ei ollut resursseja alkaa kehittämään toimintaamme. Almamedia osti meiltä Asuntopörssin. Syntyi etuovi.com, Reijo muistelee.
Elämää kallaveden ja syvärin rannalla
Eläkkeelle Aallot jäivät 2010-luvun alussa. Espanjan matkalla syntyi idea hankkia sieltä asunto. Aurinkoiset keväät ja syksyt tuli vietettyä lämmössä. Reijolle se tarkoitti enemmän mahdollisuuksia ulkona oloon, kuin Suomessa, kylmänarkuus kun tekee pyörätuolilla ulkona liikkumisesta hankalaa. Vähitellen arki Espanjassa kävi tylsäksi ja kuuden vuoden jälkeen asunto laitettiin myyntiin. Oma mökki Nilsiässä Syväri-järven rannassa veti pidemmän korren.
Nykyisin Reijo sanoo mökkielämän olevan heidän pääelämäänsä. Kaupunkiasunnossa käydään vain pyörähtämässä posteja katsomassa. Arki ei käy tylsäksi. Länsiylämaanterrieri Nipsu vaatii oman huomionsa. Talvisin pimeiden aikojen puuhina tehdään palapelejä, suunnitellaan tulevaa ja tavataan ystäviä ja sukulaisia. Sukututkimus on mielenkiintoinen harrastus, jota voi tehdä tietokoneen äärellä. Reijo on tutkinut sekä omaansa että vaimon sukua.
Sukupuussa ei ole vielä tullut hevosvarkaita vastaan, Reijo myhäilee.
Kalastusinnostus Reijoon iski vuonna 1991.
Hommasin ensimmäisen amerikkalaisen ponttoniveneen, jonka kannelle pääsi pyörätuolilla suoraan laiturilta, Reijo muistelee. Kalakavereiden kanssa kierrettiin vetouistelukisoja. Pisin matka suuntautui Jänisjärvelle Neuvostoliittoon. Kisainnostus hiipui 90-luvulla, mutta kalastusinto jäi.
Kunnostin oman veneeni vieläkin paremmaksi. Asennutin digitaaliset kaikuluotaimet ja keulasähkökoneet. Paikallinen urheilu- tarvikeliike käy hakemassa veneen Nilsiän satamasta, nostaa trailerille, tekee huollot ja vie talvisäilöön, Reijo kertoo.
Käyttövalmiit katetrit mullistivat elämän
Reijon kesä alkaa, kun talvitelojen jälkeen vene tuodaan satamaan ja Reijo saa ajaa sen mökilleen. Aktiivisen elämän keskellä viime vuosisadan katetrointimenetelmät ovat vain ikävä muisto.
Tänä päivänä en voi edes kuvitella, miten pärjäisin entisajan menetelmillä ja systeemeillä. Jo pelkästään vuoden 1978 hyvä yritys kokeilla katetrointia mahdollisimman steriileillä välineillä, ei toimisi. Puudutusgeelilläkin on sivuhaittoja. Kun sitä käytetään monta kertaa päivässä, vaikuttaa se negatiivisesti suolen toimintaan. En voisi kuvitellakaan, että tällaista tehtäisiin enää. Infektiot tulisivat pian takaisin. Virtsatieinfektio ja kuume rampauttavat koko olemisen. Nykyisin tulehdukset ovat harvinaisia. Jos vilustun syyskylmillä, otan runsaasti kuumaa juotavaa ja Burana-kuurin. Sillä se menee ohi. Keskeistä on, että juo riittävästi, vaikkei janottaisi. Katetroitava on riittävän usein ja koettaa saada rakko mahdollisimman tyhjäksi. En voi edes kuvitella maanjäristys- ja sota-alueita. Siellä voi olla katetroijalla hankalaa, Reijo miettii.
Nykyiset heti käyttövalmiit katetrit, joissa neste on valmiina, avasivat Reijolle maailman. Matkustelu helpottui huomattavasti, kun minne tahansa pystyi ottamaan mukaan katetreja. Pisimmälle siivet veivät, kun Aallot kävivät New Orleansin jazz & heritage -festivaaleilla.
Kyllä se vapauttaa valtavasti, kun festareilla voi mennä bajamajaan ja hoitaa katetroinnin siellä ja jatkaa huolettomasti ajanviettoa. Ennen joutui aina miettimään, kuinka kauas menee pois kotoa, jotta pääsee taas katetroimaan.
Nykyiset tuotteet saavat Reijolta kiitosta.
Varmaan kaikenlaisia uutuuksia on tulossa. Tuntuu vain, että meillä on jo niin hyvät tuotteet, että voiko edes tulla mitään tästä parempaa?, Reijo miettii.
